Easeesta

Easee on perustettu tammikuussa 2018 kolmen norjalaisen yrittäjän toimesta, joilla oli yhteinen idea maailman älykkäimmän sähköauton latausaseman kehittämisestä. Laturi on saanut lämpimän vastaanoton sekä asentajilta, että yksityisasiakkailta, joka on mahdollistanut yrityksen investoimisen kasvuun. Tänä päivänä Easee kehittää uusia ja älykkäämpiä ratkaisuja lataukseen ja energiankäsittelytekniikoihin, visionaan muokata tulevaisuuden sähköverkkoa 

Tavoitteemme

Yritys on lyhyessä ajassa kasvanut kolmesta henkilöstä yli 250 työntekijään ja nykyään yrityksellä on myyntikonttorit Iso-Britanniassa, Alankomaissa ja Saksassa. Easee kehittää ja valmistaa kaikki tuotteensa Skandinaviassa ja vie tuotteita yhteensä 17 Euroopan maahan. Seuraavien 3-7 vuoden tavoitteemme on olla yksi suurimmista vihreän tekniikan yrityksistä Euroopassa ja 10 vuoden sisään yksi maailman suurimmista omalla alallaan. 

Ihmiset Easeella

Easeella on kunnianhimoinen tavoite, joka ei toteudu pelkästään uraauurtavalla teknologialla. On yhtä tärkeää, että teknologiaa kehittävien on miellyttävä tulla töihin ja siksi Easeen yrityskulttuurissa ihmiset asetetaan etusijalle Aina. 

Kumppanimme

Yhteistyö

Työskentelemme hyvin valittujen, lahjakkaiden ja vahvojen kumppaneiden kanssa. Emme voi muuttaa maailmaa yksin ja olemme täysin riippuvaisia hyvistä kumppaneista, jotka kantavat taakkaa kanssamme. Nämä ovat ja tulevat olemaan tärkeitä tulevaisuuden sähköverkon kannalta 

Näin kumppanimme sanovat

  • “I find the easee charge incredibly easy to install and program. As of today, I would only use the easee station for my home.”

    Miron Shemo: Project Manager Krebs Elektro AG
  • “The easee charge robot robots impress me above all by their size and the many capabilities this station possesses! The simplicity of commissioning is amazing!”

    Roland Imfeld: CEO of AC / DC Elektro GmbH
  • “From the point of view of a service provider in the field of sustainable energy production and its distribution, we see the new easee Charge stations as the most innovative product on the market. In short: Efficient, well thought-out, attractively priced, and simple in terms of installation and overall handling. Exactly what we need!”

    Arno Krey: CEO Akkula GmbH
  • “That`s really an easy system! Super simple and thought-out from A-Z and the product keeps everything it promises.”

    Silvan Bingesser: CEO Bingesser Huber Elektro AG
  • “Wow, this is by far the best charging system I`v ever seen! We will immediately adjust all offers and switch to easee.”

    Oli Lacher: CEO Bichler AG
  • “Well, I have to say, that`s really very easy – the brand name says it all! A really brilliant system!”

  • “What cool charging stations! I`ve never seen such small, powerful and technologically advanced products!”

    Stefan Steinmann: Project Manager Etavis AG
  • “These charging stations are awesome! We are much faster in installing and commissioning! Especially the configuration via the beautifully designed WebApp is extremely user-friendly.”

    Andi Bühler: CEO Hustech Installations AG
  • “If this charging station really delivers what it promises, you have the best conditions to conquer this market!”

    Albert Lehmann, CEO swisscharge.ch AG